perjantai 6. tammikuuta 2012

Teemapirskeitä ei ole koskaan liikaa!

Mun ystäväpiirissä on ollut viime vuosien aikana tapana järkätä teemajuhlia. Mä en osaa koskaan ottaa rauhassa näitä vaan hössötän juhlista jo kuukausia etukäteen ja hamstraan rekvisiittaa niihin liittyen. Viime kasaripippaloiden aikana avopuoliso meinas menettää järkensä mun suunnitelmien kanssa kun olisin halunnu vetää kaiken aivan överiksi. Näihin teemoihin liittyy paljon hyviä ja huonoja muistoja (kuten viimekertainen hiuskatastrofi) jotka ajattelin nyt jakaa :)

 50-luvun kotirouvakekkerit

50-luvussa on jotain mikä vetoaa muhun. Sen vuoksi halusin ehdottomasti järjestää teemajuhlat. Pin-up tyyli on ihanan naisellista ja tähän aikaan naiset näytti oikeasti kauniilta! Tämä tyyli on oikeasti helppo saada aikaiseksi pienellä panostuksella (ellei ole perfektionisti kuten minä) sillä lookki ei vaadi muutakuin punaista huulipunaa ja kiharat, niillä pääsee jo pitkälle. Itselläni oli kuitenkin mielessä paljon muitakin ideoita jotka vaativat vähän enemmän aikaa ja vaivaa:

Ihan itse leivoin!

Kuppikakut! Siinä oli kaikkein vaikein haaste, sillä mä en  ollut koskaan aiemmin leiponut edes muffinseja! Loppujenlopuksi kaikkein hermojaraastavinta oli kuorrutusten tekeminen. Tein kolmea eri kuorrutetta joista yksi näytti loppujenlopuksi siltä mitä ihmisistä tulee ulos rasvaimun aikana.. Se kaatuikin viemäriin alta aikayksikön! Kahden muun kuorrutteen haaste oli taas se, että ne olivat molemmat liian juoksevia. Sen vuoksi niistä ei tullut erityisen kauniita. Ja makuhan se pääasia on- vaikkakin näistä tuli niin makeita ettei niitä oikeen kukaan pystynyt syömään kunnolla. :) Mutta tulipahan kokeiltua. Ja sopivat teemaan ....


 50-luvun meikkiin tein mustat silmänrajaukset sekä punaiset huulet. Tämän teeman vuoksi mun oli pakko metsästää täydellinen punainen huulipuna mikä ei muuten ollut helppoa. Aikaisemmin vierastin punaista huulipunaa ja olin varma ettei se sovi mulle mutta tämän jälkeen voisin kuvitella laittavani punaa useamminkin! Punainen huulipuna saa hampaatkin näyttämään valkoisemmalta, kunhan vaan löytää sen itselleen oikean sävyn.
Kiharat sain aikaseksi lämpörullilla, ja osan hiuksista rullasin ylös ja kiinnitin pinneillä. Vaati hieman harjoittelua mutta lopputulos oli sen arvoinen.



 Tässä kuvaa vielä hameväestä:




    20-luvun kekkerit



Paras ystävä päätti järkätä juhlat tällä teemalla ja täytyy sanoa, että oli ehkä onnistuineimmat teemapippalot ikinä, sillä näihin oli nähty vaivaa! En ollut aikasemmin osannut ajatella miten paljon taustamusiikki voi vaikuttaa siihen miten hyvin teema näkyy, ja täydellisen hämyisen jazz-musiikin soidessa taustalla tuntui oikeasti siltä kun olisi siirtnyt 20-luvulle. Meille tarjoiltiin myös täydellinen kynttiläillallinen ja loppuillasta oli niin hauskaa ettei kukaan raaskinut lähteä jatkamaan iltaa muualle. Se on kai merkki onnistuneista juhlista kun vieraat ei raaski lähteä kotiin :)


Meikkiin tein vahvan silmämeikin sekä vahvan huulimeikin. Silmissä on tummaa luomiväriä luomivakoon saakka sekä mustat silmärajaykset ylhäällä ja alhaalla. Huulissa on tummaa luumunväriä rajausten kera. Meikkipohjaan yritin saada "kalpean" vaikutelman sillä 20-luvulla ihanteena oli vaalea  eikä suinkaan päivettynyt iho.
Koska en jaksanut tällä kertaa näpertää tukkaan täydellistä lainekiharaa päätin laittaa mustan peruukin päähän hiuskoristeen kera. Kaulaan ripustin kasan eripituisia helmiä, mekko oli löytö H&M:ltä ja ihanat sukkanauha sukkahousut hankin jo aikaisemmin topshopilta.

 Illan kohokohta oli "pupun hypnotisointi":





Miesväki oli myös panostanut teemaan ja tarjolla oli sliipattua tukkaa, aito vanha taskukello sekä monokkeli! Taisi myöskin olla ainoat teemajuhlat joihin kaikki pukeutuivat mikä olikin ihan mahtavaa!




 80-luku

Kasaripippaloita olemme viettäneet jo kaksi kertaa joista jälkimmäiset vietettiin "after ski"-teemalla. Tässä kuvia molemmista:

Pojat pisti parastaan!
Ja tässä tytöt!

After Ski:







Elina ja Toni lähti treenivaatelinjalle ja noi Tonin keltaset trikoot aiheutti vähän kateellisuutta kanssajuhlijoissa.




Tässä talon miesasukki Mikko. Mikko löysi toppatakin ja farkut UFFilta, laskettelulasit löyty Mikon äidin varastosta ja pinkki paita on lainassa multa. Toi peruukki on ollut käytössä molemmissa kasaripippaloissa koska se on vaan niin KAMALA.











 






Lotta löysi illan upeimman trikoobodyn ja kukonaskelkuvioiset trikoot.
Tässä kuva omasta lookista. Keltaiset toppahousut on löytö UFFilta. vyötärövyö ja Lacosten vanha salipaita on löytöjä omasta vaatekaapista. Mulla oli vaihtoehtona myös punaiset "Hansu ja Pirre" toppahousut mutta päädyin näihin koska nämä oli karseemmat. :) Korvissa mulla roikkuu omatekemät hamahelmistä tehdyt neonpinkit korvakorut ja päässä on oranssi rusettihuivi. Niinku aikaisemmassa postauksessa kerron mun tukkakatastrofista, niin tässä vielä kuva niistä. Voitte itse tehdä omat johtopäätelmänne noiden kiharoiden selvittämisestä...
Meikkiin käytin metallihohtoisia liloja erisävyisiä luomivärejä ja lisäsin vielä irtoripset (mikä oli muuten ihan järkyttävän vaikeaa ja taisi jäädä viimeiseksi kerraksi mun kohdalla). Huuliin laitoin kirkkaan pinkkiä huulipunaa ja kasvoille paljon aurinkopuuteria. Kasarilla kun oli muotia överirusketus. Näin talvella on kuitenkin melko vaikeaa saada aikaiseksi överirusketusta edes itseruskettavilla.

 Molemmissa kasarijuhlissa on ollut ihan hulvattoman hauskaa! Meillä on mielessä ihan liikaa teemoja jotka pitää vielä toteuttaa. Saa nähdä koska seuraavat on vuorossa. Kun katsoin näitä teemakuvia mun tietokoneelta sieltä löytyi vielä mm. teemapippalot joihin pukeuduimme SIENIKSI. Niistä en nyt kuitenkaan laita kuvia, sen verran pöljännäköstä porukkaa niissä oli. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti